Maistuva Possupaisti

Maistuva Possupaisti

600 g possun ulkofileetä

Mausteseos
½ dl öljyä
2 rkl Kotigastronomi sitruunajauhetta
merisuolaa
mustapippurirouhetta
1 dl sinappia

Kuorrute
4 palaa paahtoleipää
maun mukaan persiljaa ja
Kotigastronomi valkosipulirouhetta

Päälle
emmental-mozzarella juustoraastetta

Ruskista filee paistinpannussa öljyssä joka puolelta. Sekoita keskenään öljy, sitruunajauhe, suola, mustapippuri ja sinappi. Sivele seos fileen pintaan joka puolelle. Hienonna paahtoleivät monitoimikoneessa tai käsin ja sekoita joukkoon persilja ja valkosipuli sekä juustoraaste. Kierittele filee seoksessa ja siirrä se maustumaan uunivuokaan noin tunniksi.

Kypsennä liha 200 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, eli kunnes lihalämpömittari näyttää hieman yli 70 astetta. Jos kuorrutus tummuu paiston aikana liikaa, peitä filee uuniliinalla, foliokin käy. Anna fileen vetäytyä peitettynä ennen viipalointia. Leikkaa ohuiksi viipaleiksi ja tarjoa esim. ruskean kastikkeen ja/tai kuorrutettujen lohkoperunoiden sekä juuresten kanssa.

Isommallekin sakille tulee helposti, kun ostat useamman fileen. Lapset voivat kaapia leipäkuorrutteen halutessaan pois ja siis aikuiset saavat herkkupalat;)

Maukkaita sunnuntailounaita!

Reseptin meille lähetti Virve Laine Lahdesta

Tulosta sivu »